Siirry sisältöön

Sandvik laajentaa jälleenmyyntisopimustaan Avescon kanssa Euroopassa

Sandvik Mining and Rock Solutions on toiminut pitkään yhteistyössä Avescon kanssa ja laajentaa nyt jälleenmyyntisopimusta Euroopassa. Jatkossa Avesco tarjoaa Sandvikin urakointiteollisuuden laitteita ja ratkaisuja myös Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekin tasavallassa, Unkarissa ja Slovakiassa.

Sandvikin ja Avescon pitkään kestänyt kumppanuus alkoi jo vuonna 1999 Sveitsissä. Vuodesta 2015 lähtien laitteita ja palveluita tarjoava sveitsiläinen perheyritys on toiminut Sandvikin jälleenmyyjänä myös Itävallassa ja Sloveniassa.

Avesco tarjoaa nyt urakointiteollisuudelle kuudessa uudessa maassa Sandvikin ratkaisuja louhintaan. Laitemyynnin lisäksi Avesco vastaa jälkimarkkinapalveluista ja tuotetuesta.

”Olemme iloisia, että Avesco tulee toimimaan jälleenmyyjänä uusissa maissa Pohjois-Euroopan myyntialueellamme. Paikallinen läsnäolo tukee palvelujen laatua ja asiakastyytyväisyyttä sekä vahvistaa ensiluokkaisten tuotteidemme ja ratkaisujemme saatavuutta,” toteaa Sandvikin Pohjois-Euroopan myyntialueen johtaja Christian Bjorne. ”Avesco on osoittanut kyvykkyytensä palvella sekä urakointi- että kaivosteollisuuden asiakkaita Itävallassa, Sloveniassa ja Sveitsissä, ja toiminnan laajentaminen on osoitus luottamuksesta yhteistyöhömme ja Sandvikin tuotteiden laatuun.”

Lisätietoja: Antti Niemi, myyntipäällikkö, Territory Nordics, Sandvik Mining and Rock Solutions, puhelin: 0400 431 060, sähköposti: antti.niemi@sandvik.com

Sandvik Group
Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni, jonka ratkaisut parantavat asiakkaiden toiminnan tuottavuutta, kannattavuutta ja vastuullisuutta. Sandvik on digitalisaation edelläkävijä ja keskittyy optimoimaan asiakkaiden prosesseja. Johtava tarjonta sisältää laitteet, palvelut ja digitaaliset ratkaisut lastuavaan työstöön, kaivostoimintaan, infrarakentamiseen sekä kiven ja mineraalien käsittelyyn. Vuonna 2023 konserni työllisti noin 41 000 henkilöä, ja sillä oli työntekijöitä ja toimintaa noin 150 maassa. Liikevaihto oli noin 127 miljardia Ruotsin kruunua.

Sandvik Mining and Rock Solutions
Sandvik Groupiin kuuluva Sandvik Mining and Rock Solutions -liiketoiminta-alue on maailman johtava kaivos- ja urakointiteollisuuden laitteiden, varaosien, palveluiden, digitaalisten ratkaisujen ja kestävää kehitystä edistävien teknologioiden toimittaja. Sovellusalueita ovat maanpäällinen ja -alainen poraus, mekaaninen kiven irrotus, kalliorakentaminen ja louhostoiminta. Vuonna 2023 Sandvik Mining and Rock Solutions työllisti noin 17 000 henkilöä, ja sen liikevaihto oli noin 66 miljardia Ruotsin kruunua.

We would like your consent

Sandvik and our vendors use cookies (and similar technologies) to collect and process personal data (such as device identifiers, IP addresses, and website interactions) for essential site functions, analyzing site performance, personalizing content, and delivering targeted ads. Some cookies are necessary and can’t be turned off, while others are used only if you consent. The consent-based cookies help us support Sandvik and individualize your website experience. You may accept or reject all such cookies by clicking the appropriate button below. You can also consent to cookies based on their purposes via the manage cookies link below. Visit our cookie privacy policy for more details on how we use cookies.